Opettajat Turku
Ramon Silverio (RS)
Marika Silverio (MS)
|
|
Reynier GomezReynier Gomez on kuubalainen tanssinopettaja. Hän on opiskellut Havannassa kansantansseja Conjunto Folklorico Nacional de Cubassa. Ennen Suomeen tuloaan viimeiset neljä vuotta Reynier toimi opettajana niin kansainvälisillä tanssikursseilla kuin festivaaleilla. Hän on johdattanut kuubalaisen tanssin maailmaan mm. suomalaisia, tanskalaisia ja saksalaisia. Suomessa Reynier on opettanut jo vuodesta 2008. |
|
Sanna NerjantoHarrastuksiini on aina kuulunut kaikenlaista urheilua ja liikuntaa, enkä osaisi ilman liikuntaa edes elää. Aloitin ratsastuksen 8 –vuotiaana ja hevosten parissa kului kymmenisen vuotta. Teini-ikäisenä kiinnostuin myös lentopallosta ja etenin lajin parissa aina 1 –sarjatasolle asti. Lentopallo kuului kilpaharrastuksena elämääni 26 –vuotiaaksi asti. Lukioaikoina kouluttauduin aerobick –ohjaajaksi SVOL:in kursseilla. Olen ohjannut aerobick – tunteja neljän vuoden ajan, opiskeluaikoinani, niin lapsuuden kotipaikkakunnallani Sauvossa kuin Turun terveydehuolto-oppilaitoksessakin. Salsan tanssiminen tuli elämääni 10 vuotta sitten. Olen aina pitänyt tanssimisesta, mutta vasta latinorytmit ja nimenomaan salsa, saivat minut lähtemään tanssitunneille. Salsa vei sydämeni samoin tein! Oppini salsassa olen saanut Turussa eri opettajien johdolla. Vuodesta 2010 alkaen olen tanssinut Salsa de Cubassa Ramon ja Marika Silverion ohjauksessa. Lisäksi tanssin Salsa de Cuban Ladie ́s ryhmässä ja olen suorittanut Cubailes® -ohjaajakoulutuksen. Salsa hurmasi minut iloisella ja positiivisella tunnelmallaan ja ilmaisun vapaudellaan. Parisalsassa suomalainenkin nainen ”saa” olla nainen isolla N:llä. Musiikki vie mukanaan niin ettei edes huomaa urheilevansa ja tunnin jälkeen peilistä katsoo takaisin poikkeuksetta leveällä hymyllä varustettu naama! Tervetuloa tunneilleni! |
|
Juulia NiemiJuulia on aloittanut 10-vuotiaana joukkuevoimistelulla. Myöhemmin voimistelu vaihtui show-tanssiin, jazz- ja nykytanssiin. Kuubalaisiin tansseihin Juulia hurahti myöhemmin ja hän on opiskellut kuubalaisia tansseja Marika ja Ramon Silverion ohjauksessa, käynyt Cubailes® -ohjaajakoulutuksen sekä tanssii ja ohjaa Tanssiryhmä Salsa de Cubassa. Myös esiintyminen on aina ollut lähellä Juulian sydäntä ja esiintymiskokemusta hänelle on kiertynyt viidentoista vuoden ajalta teatterilavoilta ja erilaisista showtanssikokoonpanoista. Ilmaisutaitopainotteisesta lukiossa hänen pääaineenaan oli tanssi. Lisäksi Juulia on tehnyt koreografioita mm. eri ryhmille, nuorten musikaaleihin ja muotinäytöksiin. Juulia on ammatiltaan liikunnanohjaaja ja eri-ikäisten tanssiliikunnan ohjaamisesta hänellä on viidentoista vuoden kokemus. Tärkeintä hänen tunneillaan on tanssista ja liikkumisesta nauttiminen. Tervetuloa tunneille! |

